Kuva: Juha Määttä

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kankaiden pelmuutusta ja harjoittelua

Harjoitusten yksi tavoite tänään oli saada puvut leikattua. Harvoin on pukujen tekemiselle ollut niin ruhtinaallisesti tilaa, kuin tänään voimistelusalissa oli. Loppujen lopuksi naisjoukko osasi ottaa tyylikkäästi haltuun koko tilan!






Tavoitteeseen päästiin eli vajaassa tunnissa kaikki viisi pukua oli leikattu ja ne lähtivät kotiin ommeltaviksi. Sovimme, että puvut ovat ensi keskiviikkona lintuja vaille valmiit ja niitä päästään kokeilemaan.




Kilpailujen lähestyessä jännitys tietysti kasvaa. Toisaalta myös tietynlainen rauha lisääntyy. Oma tavoitteemme on alun alkaen ollut selvä: teemme ohjelman, jota on nautinnollista mennä. Yhtä tärkeäksi kuin lopputulos, tekemisessämme kohoaa prosessi. Harjoittelu kerran viikossa on antanut voimia ja toiminut henkireikänä perheellisille ja työssä käyville naisille! Kroppa on väsynyt, mutta mieli hyvä ja rentoutunut.

Viimeisen puoli tuntia käytimme lopulta ohjelman läpimenoihin. Väliin muutama tarkennus ja jälleen toistoja, toistoja...

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Bongattu 1

Talviturkiton jään reunalla.


Näitä näin kaikkiaan kolme eri yksilöä pääsiäisen aikaan! =)

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Yö Villa Walkamassa

Ilta alkoi saunan lämmityksellä





ja kuurauksella.




Ennen uimaan menoa rannasta piti työntää kelluvia jäälauttoja kauemmaksi juuri siihen hommaan suunnitellulla työkalulla.




Muutoinkaan sulan veden alue ei vielä ollut suuren suuri, mutta yksi talviturkki sinne jäi!


Etukäteen valmistauduttiin hämärtyvään iltaan.





Ensimmäiset astiat, m/s Karmelilta periytyneet kuohuviinilasit, muuttivat Walkamaan. Illan pimetessä nekin saivat juhlan kunniaksi nauttia shampanjasta.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Loma

Ei niin pitkä, mutta kovin odotettu tämä pääsiäisloma! Ihanaa! Säätiedotuskin on luvannut aurinkoa oikein kunnolla!

Sain sopivasti päivitettyä kuistin kevät kuntoon. Uuden kankaan lasikuistin neljä metriä korkealle seinälle hankin Eurokankaasta. Kauniit ja rauhalliset lumihiutaleet vaihtuivat vauhdikkaaseen ja iloiseen city-maisemaan!


Lauantaina meillä laitetaan pipot nurkkaan ja sunnuntaina heti aamulla kurkistellaan, onko pupu muninut...;)


Aurinkoista pääsiäistä!

Perinteitä kunnioittaen ja loman kunniaksi olen lauantaihin saakka tietokoneettomassaa tilassa! Osan aikaa ainakin Villa Walkamassa =)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

AINA on näitä helmiä...

Väsyneenä, mutta terhakkana pyyhälsin tänään bussipysäkille odottamaan Mervin kimppakyytiä harjoituksiin. Kassiin olin pakannut linnun, jonka olin piirtänyt esiintymisasuja varten. Lähtöä touhutessani unohdin kameran kotiin ja sekös harmitti!

Ensimmäinen puku oli valmis. Mervin ja Marikan yhteistyönä valmistunut puku on todella kaunis! Juuri sellainen, josta olimme varmaan kaikki haaveilleet.


Kuvani ei tee oikeutta puvulle ja sen levenevälle helmalle, joka sivuvaa`assa leviää kauniisti ja pyörii juuri oikein ympäri menoissa.

Kuvassa puvusta siis puuttuu vielä lintu, joka tulee mustana mustan huivin paikalle;) Mekon on hiukan polven alapuolelle ja alle puetaan mustat leggingsit. Pukujen leikkaaminen ja ompelu aloitetaan yhdessä ensi keskiviikkona.

Tämä tiimi toimii muutoinkin kuin pukujen osalta hyvin. Jokainen osallistuu järjestelyihin ja ottaa vastuuta tekemisistä. Nautinnollista!

Harjoituksen läpimenot sujuivat hyvin. Itseasiassa enemmän kuin hyvin. Hiomista ohjelma vielä kaipaa, mutta katsoessa tuntui, kuin naiset olisivat kehoillaan soittaneet biisiä! Olin kananlihalla ja kyyneleet silmissä!


On ne niin helmiä...

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Neljän V:n päivä

Virpominen, vaalit, Villa Walkama ja vankila.

Virpominen meillä ohitettiin aika huomaamattomasti ja ovikellokaan ei liiemmin soinut. Äänestämässä kävimme ja vaalivalvojaisia parhaillaan seurataan.


Villa Walkamaan oli tullut kevät. Rannassa jää oli sulanut ja rinne oli valtaosin vapaa lumesta.






Tarkkaavaiset saappaat kiersivät tonttia ja tutkiskeleva katse mittaili tulevaa työmaata.




Aurinko paistoi ja sormet syyhysivät päästä jo saunaa siivoamaan.





Illan suussa Ukko-Armas vei esikoisen vankilaan. Kitarayhtye Haapiksella oli mielnkiintoinen soittokeikka aika epätavallisessa paikassa...


tiistai 12. huhtikuuta 2011

Ne kurkistelevat jo!

Nimittäin meidän pihan krookukset!



Ne minä tunnistan. Muiden kanssa onkin sitten vähän niin ja näin ;)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lintuja

Linnut ovat olleet tämän päivän teema. Aamupäivällä hain netistä linnun kuvaa "Sielunlinnut" koreografian mekkoon.


everlee.pointblog.fi sivuilta löysin tämän yllä olevan linnun.


Nämä linnut ovat olleet omalla tavallaan koreografian lähtökohtana. Mekkoon tuleva lintu lienee jotain näiden väliltä. Kuva on infoa.fi sivuilta.

Iloinen takkini lyheni 15 cm sen jälkeen, kun olin pelannut jalkapalloa se päällä ja todennut pitkän mekon hankalaksi maalivahdin tehtävissä. Helmasta jääneestä palasta ompelin nämä "sielunlinnut".



Kaava on Tone Finnangerin kirjasta "Tildan kevät - ompelua ja askartelua". Omat lintuni eivät ole ihan niin tildaa kuin kirjassa. Värimaailmaani sopivat paremminkin tällaiset "korppivärit". Pidän näistä tavattoman paljon!

Meillä tehtiin tänä aamuna kylvötöitä. Satoa on toivottavasti odotettavissa ennen pääsiäistä.


Pihalla vilkuttelivat ja pitivät konserttia autotallista ulos ajetut kevään merkit kilvan talitiaisten kanssa.


lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kuulumisia harjoituksista ja terveisiä Jonnalle!

Päivän ylimääräiset harjoitukset kestivät kaksi ja puoli tuntia. Alkuun kävimme lävitse Helsingin matkan järjestelyt ja puvustuksen etenemisen. Kaikki tuntuu olevan hyvällä mallilla. Ja mikä tärkeintä, ei ole kiire!

Kävimme läpi koko koreografian ja tarkensimme suuntia, tasoja, katseita, kuvioita jne. Lyhyitä pätkiä toistettiin useita kertoja musiikin mukaan. Harjoituksen päätteksi menimme koko ohjelman läpi muutamaan kertaan ja yhden kerran tallensin videolle. Sitä sitten yhdessä katsoimme ja jatkan katselua täällä kotona...



Pieniä muutoksia lienee vielä odotettavissa. Näinhän se menee. Mieli on tavattoman hyvä!

Saimme tänään Piian kautta terveisiä Luxemburgista Jonnalta, joka oli piipahtanut kotimaassa. Jonnan saamme takaisin AINA:n riveihin syksyllä, kun hän palaa Suomeen. Maaliskuisella hiihtolenkillä otin muutaman kuvan Jonnan kotikonnuilta ja tässä näitä kotiseututerveisiä...




Ja vielä aaltoliike- ja vaakaterveisiä...



Koko AINA:n porukka siis tervehtii näillä kuvilla Jonnaa. Halaus sinne!

Harjoitukset jatkuvat! =)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Valmista tuli!

Koreografia on nyt valmis. JESH! Tänään ensimmäistä kertaa teimme koko läpimenon muutamaan kertaan. Kuviot on piirretty ja väki, minä mukaan lukien, opettelee paikkojaan...


Kuvioiden piirtämisessä en tällä kertaa käyttänyt millimetripaperia...;)

Vakituinen valmentajamme Johanna oli harjoituksia katsomassa ja palaute oli mukavaa kuultavaa.

Viikonloppuna meillä on kahden ja puolen tunnin harkat, joihin on hyvä mennä valmiin ohjelman kanssa hiomaan ja tarkentamaan. Se vie meitä jo pitkälle! Kenraaliharjoitus pidetään Kuopion Reippaan Voimistelijoiden kevätnäytöksessä sunnntaina 15.5. Tervetuloa katsomaan AINA:a ja monia muita hienoja joukkueita!

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kevään merkkejä

Ystäväni Maaret totesi aikoinaan, että kevääseen kuuluvat auringon keltaiset kukat. Se on totta!


Eilen totesin, että tähän kevääseen kuuluvat myös hyvää vauhtia kumisaappaat ja päivitin ne kerralla iloisen keväisiksi.


Tänään nappasin vielä Villa Aurooran Memmiltä kauniin huivin mallin, johon minulla on jo sattumoisin langat. Lilat sellaiset =)

Mutta nyt alakertaan koreografian kimppuun!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Iloja ja suruja

Juvalla järjestetty "Tanssilauantai" oli mukava juttu. Ohjasin tapahtumassa "flow gymnastics" -tunnnin ja sen jälkeen koreografia tunnin, jossa opettelimme kaksi erityylistä, erilaisiin musiikkeihin tehtyä sarjaa. Reippaamman sarjan suunnittelin itse, musiikkina Lykke Li:n "Dance, dance, dance" ja siitä tuli ihan nasta! Rauhallisempi sarja oli Virtanen-Laikarin Sannan suunnittelema, Jenni Vartiaisen "Missä muruseni on" biisiin tehty IHANA tanssillinen sarja.

Osallistujia oli mukava joukko. Tunnelma iloinen ja voimaannuttava.



Alustavasti oli puhetta Juvan Naisvoimistelijoiden naisten kanssa, että tekisin heille tanssillisen koreografian. Mukava juttu, jota jo nyt odotan innolla!

Tapasin ystäväni ennen tapahtumaa - kiitokset Virpille - ja tapahtuman jälkeen yökyläilimme ystäväperheen luona. Ohjelmassa oli montaa mukavaa, kuten munamies,



makkaranpaistoa,


ja kummipojan kanssa touhuamista.


Kummipoika taltutti sankarillisesti pelottavan leijonan!







Tähän päivään liittyy myös syvää surua ja siksi pöydällä palaa nyt kynttilä...