Olen iloinen saamastani haasteesta. Piialta sen PiiaS Dreams -blogista sain.
"You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :)"
"Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!"
Tiedä tuosta nätteydestä ;) mutta...
Kun olimme sisareni kanssa pieniä, meillä oli molemmilla omat jakkarat. Minulla sininen ja siskolla punainen.
Meillä jokaisella pojalla on Ukko-Armaan tekemät, yksivuotislahjaksi saadut jakkarat. Jakkaroita ovat saaneet lahjaksi myös ystävän Vilma-tyttönen ja tietysti kummityttö Anni. Kaikissa jakkaroissa keskellä oleva "nostoreikä" on erillainen.
Kolmantena sitten ei lainkaan jakkaroihin liittyvä juttu ja kuva.
Olen käynyt Jyväskylän Norssin liikuntaluokan. Perinteenä oli, että liikuntaluokka järjesti Norssin liikuntaillan. Kuvassa koreografia, jonka tein liikuntailtaan. Vuosi lienee noin 1983...
Minä puolestani haastan
Valkoinen koti kaupungissa -blogin Millan
Nimismiehen kiharat -blogin Minnan
ja Hyvä mieli -blogin.
Jään jännittyneenä odottamaan kuvia ja tarinoita!
Kuva: Juha Määttä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahja. Näytä kaikki tekstit
tiistai 3. toukokuuta 2011
tiistai 15. helmikuuta 2011
Vielä ihania homemade-lahjoja
Ystäväni oli ommellut minulle syntymäpäivälahjaksi kauniin ja samalla hauskan tyynyn silmälläpitäen mahdollista piilopirttiä!
Tyyny odottelee pirttiin pääsyä meidän olohuoneessa vanhan kirpputorilta ostetun kiikkutuolin päällä. Kiikku puolestaan odottaa entisöintiä, mutta meidät tuntien se joutuu sitä vielä odottelemaan tovin jos toisenkin. Sen kuhmuista vartta peittää tällä hetkellä äitini kutoma luonnonvalkoinen poppana.
Lämpöiset terveiset ystävälleni Juvalle ;)
maanantai 14. helmikuuta 2011
The Päivä
En ole oikeastaan koskaan viettänyt ystävänpäivää ystävänpäivänä, vaan olen ominut sen päivän itselleni. Olen ajatellut niin päin, että kaikki muut päivät ovat ystävien päiviä, mutta 14.2., syntymäpäiväni, on minun ikioma päiväni.
Kun olin pieni, ei ystävänpäivä ollut vielä, siinä muodossa kuin se nyt on, rantautunut Suomeen. Jostain kaukaa kuului joitain kaikuja Valentine´s day:stä. Niin. Ja puhuttiinhan siitä Aku Ankassa =), mutta muutoin noita vaaleanpunaisia sydämiä ei vielä ollut kauppojen hyllyillä.
Sittemmin olen kuitenkin joutunut tuon päivän jakamaan. Neljätoista vuotta sitten, illalla Urheiluruudun aikaan sain elämäni parhaan syntymäpäivälahjan, kun keskimmäinen poikamme syntyi.
Menneenä viikonloppuna olemme jo yhteisiä juhlia viettäneet. Perhe yllätti minut iloisesti paketilla, joka oli kääritty lempi väreihini...
...ja sen sisältä paljastui...
... Iloinen Takki!
Iloista päivää!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Lämmin lahja
Viime viikolla sain paketin ystäviltä postitse. Perjantaina vuorostaan bussi toi paketin ja nyt äidiltä. Paketista paljastui kauluri/huivi, itse tehty sellainen.
Kaunis, kätevä, ajankohtainen, lämmin ja toimiva.
Kaunis, kätevä, ajankohtainen, lämmin ja toimiva.
torstai 10. helmikuuta 2011
Yllätys
Tänään posti toi minulle yllätyksen! Sain paketin (yhteisen Ukko-Armaan kanssa) ja paketin mukana hauskan kortin. Kortissa Akka luistelee (lue: voimistelee) ja Ukko istuu taempana musiikin soittajana vähintäänkin tuskaisen näköisenä! Aiheeltaan aikalailla nappi valinta! =) Lähettäjinä olivat ystävät Raumalta.
The Päivä lähestyy... Sitä odotellessa!
The Päivä lähestyy... Sitä odotellessa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)