Kuva: Juha Määttä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tammikuun eka

Lainaan itseäni ja palaan taas viime joulun Savon Sanomien Jouluntekijöihin. Näin kirjoitin 31.12.2010:


"Yhden yön päästä alkaa kuukausi, jonka aikana ei saa syödä eikä juoda mitään ja liikuntaa tulee harrastaa paljon! Askelmittari on asennettu ja sukset voideltu. Kevennetyn ruokavalion ohje on magneetilla jääkaapin ovessa: jos vahingossakaan lähestyt jääkaappia, ohjeistus muistuttaa sovitusta. Mutta kenen kanssa sovitusta?

Me asetamme itse itsellemme tavoitteita, joita meidän tulee saavuttaa. Todellisuudessa tavoite usein määrittyy yleisten käsitysten tai ihanteiden mukaan. Sen siis määrittää joku muu kuin minä itse. Joulun tulee olla kuin kiiltokuva. Mittoihin tulee päästä mahdollisimman nopeasti uuden vuoden jälkeen. Ja monta muuta samanmoista aatosta...

”Onko se niin justiinsa”, kysyi esikoinen, kun jouluna mietimme tekemisten järjestystä. Ollaan peruskysymysten äärellä. Tärkeintä lienee kuitenkin ajatus ja tunne: ei se, mitä tehdään, vaan miksi tehdään. Ei se, miltä asiat näyttävät ulospäin, vaan se, miltä ne tuntuvat sisällä päin!

Kun katselen ympärilleni täällä kotona, voin todeta hymyssä suin, että ei se ole niin justiinsa. Tunne on tärkeintä! Ja tänne mahtuvat kaikenlaiset tunteet.

Seuraavaa joulua kohden lähden loppiaisesta. Silloin riisun kuusen ja ihmettelen tyhjyyttä, joka jää kaikkien näiden jouluasioiden jälkeen. En viivyttele koristeiden kanssa, ainoastaan kynttilät jäävät. No. Täytyy tunnustaa, että joskus joku tonttu on löytynyt hyllyltä vielä pääsiäisenä, mutta eihän se ole niin justiinsa. =)


Ensi jouluun on muutama idea. Sain aimo pakan armeijan harmaata manttelikangasta. Ja armeijan manttelithan ovat tontunharmaita!"

Pidän tekstistä edelleen!

Harmaa manttelikangas on lähes koskemattomana kaapissa. Odottanee ensi joulua. Toisenlaista harmaata on kyllä työstetty AINA:n kanssa pitkin syksyä.

Piipahdimme Varsovassa pidennetyn viikonlopun verran joulun jälkeen. Terveiset sieltä.


Rentouttava yhteinen irtiotto. Enemmän juttua ja kuvia tuonnempana.

Koonto-blogini täyttää huomenna 1 vuotta. Odotamme -siis minä ja blogini- valtaisaa määrää onnitteluja ja syntymäpäivälahjoja =) Näin aloitin.

Enkä aio vielä lopettaa! (Tuli taas luvattua paljon muutakin ;)

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Penkkiurheilua

Olen penkkiurheilija. Istun ja tuijotan lähes kaikki tv:n isommat urheilulähetykset (lukuun ottamatta nyrkkeilyä ja jalkapalloa). Tänä viikonloppuna olivat vuorossa Kalevan kisat. Kisakatsomossa on mahdotonta istua tekemättä käsitöitä. Siis kipi kipi lankakauppaan aina ennen kisakatsomojen avautumista. Seuraava koitos on siis odotettavissa kun Daegun MM-kisat alkavat. Kalevan kisojen aikana tein tämän...


On siis ihan maton kokoinen ja näköinen. Tykkään kovin ja toivon, että saaja tykkää myös ;)

Ihan oikea arki lähestyy. Ostin jo paketillisen kauraryynejä aamupuuroa varten. Kesäisin kaurapuuro on pannassa, mutta ensi viikolla sen keittäminen taas alkaa. Vähitellen yritämme myös totutella normaaliin elämän rytmiin, jossa nukkumaan mennään ajoissa ja kello soi aikaisin!


Ensi viikolla olisi jo mahdollista harrastaa voimistelu- ja tanssiliikuntaa: keskiviikkona zumbaa satamassa ja torstaina uuden ohjaajan näytetunti. Tästä se lähtee!

Iltaisin eletään yhä kesää lomafiiliksellä!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kesäkäsitöitä

Kesääni kuuluvat matonkuteiden leikkaaminen ja virkkaaminen. Kuteista en ole mattoja aikaan saanut - viime kesänä neuloin niistä patalappuja. Nyt on sitten mattojen vuoro.


Tein maton ostokuteesta. Seuraava sitten jo itse leikatuista. Ohje on Kauhavan Kangasaitan "Aura".

Kokeilin myös virkata matonkudetta pitsiliinan ohjeen mukaan.



Täytyy vielä etsiä mallia, jossa on riittävästi kiinteitä silmukoita ja pylväitä. Tästä mallista tuli aika "rimpula". =)

Vanhat tuvan salusiiniverhot ja keltainen puuvillalangan loppu saivat nekin uuden elämän.



Lisää kasseja ja pusseja tulossa...=)

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Teemaloma

Kerran elämäni aikana olin käynyt Linnanmäellä. Olin silloin aika pieni, kisareissulla, ja pelkäsin jo tuolloin korkeita paikkoja. Kaikki muut menivät vuoristorataan, minä valitsin viereisen karusellin. Sitä oli pakko ihastella myös tällä elämäni toisella Linnamäkireissulla.


Tyydyin katselemaan, istumaan Ukko-Armaan kanssa varjossa ja seuraamaan keskimmäistä ja kuopusta, jotka juosten kiisivät laitteesta toiseen. Minulle riittivät Kampin kauppakeskuksen liukuportaat, joissa oli aivan riittävästi vauhtia ja korkeutta =).

Lomamatkalla oli tärkeänä teemana skeittaaminen.

Näin Mikropoliksessa Helsingissä...



...ja Launeella Lahdessa.



Lahdessa nukuimme kummitytön luona sinisessä talossa, jossa asuu musta Laku-koira.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Yö Villa Walkamassa

Ilta alkoi saunan lämmityksellä





ja kuurauksella.




Ennen uimaan menoa rannasta piti työntää kelluvia jäälauttoja kauemmaksi juuri siihen hommaan suunnitellulla työkalulla.




Muutoinkaan sulan veden alue ei vielä ollut suuren suuri, mutta yksi talviturkki sinne jäi!


Etukäteen valmistauduttiin hämärtyvään iltaan.





Ensimmäiset astiat, m/s Karmelilta periytyneet kuohuviinilasit, muuttivat Walkamaan. Illan pimetessä nekin saivat juhlan kunniaksi nauttia shampanjasta.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Loma

Ei niin pitkä, mutta kovin odotettu tämä pääsiäisloma! Ihanaa! Säätiedotuskin on luvannut aurinkoa oikein kunnolla!

Sain sopivasti päivitettyä kuistin kevät kuntoon. Uuden kankaan lasikuistin neljä metriä korkealle seinälle hankin Eurokankaasta. Kauniit ja rauhalliset lumihiutaleet vaihtuivat vauhdikkaaseen ja iloiseen city-maisemaan!


Lauantaina meillä laitetaan pipot nurkkaan ja sunnuntaina heti aamulla kurkistellaan, onko pupu muninut...;)


Aurinkoista pääsiäistä!

Perinteitä kunnioittaen ja loman kunniaksi olen lauantaihin saakka tietokoneettomassaa tilassa! Osan aikaa ainakin Villa Walkamassa =)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Kotona jälleen

Irtiotto on tehty ja tänään palattiin kotiin. Mukavaa sekin. Koti on aina koti ja lomakin jatkuu vielä.

Loma alkoi mummoloista, joissa molemmissa saimme istahtaa lihapatojen äärelle. Kirjaimellisesti. Ihanaa. Siiri ja Pertta -koiruudet- jäivät Ukko-Armaan vanhempien luokse hoitoon. Äitini luona valokuvasimme äidin hardanger-tekniikalla tekemiä liinoja ja verhoja. Upeita ja vaativia töitä. Eivät valmistu ihan noin vain telkkaria katsellessa...



Lisäksi jälkikasvumme pääsi osallistumaan kotoisaan ja vähitellen katoavaan perinteeseen, kun käärimme porukalla papiljotteja; minä mummolle ja mummo esikoiselle =)Hauskaa oli. Aamulla paplareita näkyi muidenkin päässä.

Meidän pohjoinen oli tänä vuonna mukavan ajomatkan päässä Sotkamossa, Vuokatissa. Saimme nauttia aurinkoisista päivistä ja ihmispaljoudesta.



Mukavaksi vastapainoksi rauhaa tarjosivat oma huoneisto ja hiihtoladut.



Reippaimmat meistä harrastivat liikuntaa yhdeksän tuntia päivässä. Minä hiihdin enemmän kuin kymmenessä vuodessa yhteensä. Stepissä olin muiden lomalaisten kanssa ja zumba-tunnilla kanssamme liikkui myös "natiiveja". Tunnit olivat ok, vaikka en koskaan ole erityisemmin hurahtanut steppiin tai zumbaan. Tärkeintä on kuitenkin liike. Ja musiikin mukaan. Illat kuluivat völjäillen ja hiukan myös tunnelmoiden.



Kotimatkalla oli ihan must-juttu poiketa eräässä tietyssä tehtäänmyymälässä...



Rentouttava reissu. Nyt kotoisaa viikonloppua, jossa nautitaan Ukko-Armaan tekemää pitsaa



ja saunotaan omassa saunassa. Lisäksi haaveilen pääsystä elokuviin.

Lomaviikon aikana olin saanut mielenkiintoista postia liittyen tuleviin projekteihin voimistelurintamalla. Niihin palaan huomenissa. Ja huomenna kotiutuvat myös ne kaksi puuttuvaa perheen jäsentä...

Kuva: Kusti Huuskonen

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Tietokoneettomalle vyöhykkeelle

Loma alkaa nyt!

Kassit on pakattu ja suksipoksi on pian pullollansa kaiken maailman hiihtimiä ja laskuvehkeitä. Nopea laskutoimitus kertoo, että erilaisia jalkimia luistimet mukaan lukien on pakaaseissa noin 20 paria! Matka suuntautuu molempien mummoloiden kautta mäenlaskuun pohjoiseen.

Matkamusiikiksi sain eilen odottamani Lykke Li:n levyt. Ensimmäisen olin jo aikaisemmin varannut ja uusi ilmestyi juuri sopivasti 2.3. Laukkuun pakkautuu myös koreografian musiikki, Eppu Nuotion "Varjo" ja tietysti neule.

Määränpäässä on talviurheilun lisäksi luvassa uintia, kuntosalia ja jos intoa riittää, myös zumbaa ja steppiä.




Loman myötä siirrän jälleen itseni tietokoneettomalle vyöhykkeelle, kuten tein myös jouluna. Palaan päivittämääm lomakuulumiseni viikon kuluttua.

Nyt voisin kiljua riemusta...!