Kuopuksen hyvä ystävä oli viikonlopun yökylässä. Ohjelmatoimistomme varasi viikolla Kuopiohallin voimistelualueen ja sinne suntasimme lauantaina puolilta päivin. Pojilla tunti vierähti hyppien ja volttimonttuun sukellellen.
Minä oli varannut nallepuhvihkon mukaani ja suunnittelin siinä permannon reunalla ensi viikon tunteja samalla kun ihailin temppuja.
Lauantaina illan suussa lähdimme nauttimaan elokuun lempeästä säästä Villa Walkamaan. Saunan lämmitystä, uintia ja järvelle tuijottelua.
Veneitä liikkui yllättävän paljon ja auringon lasku oli huikean kaunis.
Toiveeni toteutui. Olin jutellut asiasta jo mökkinaapureidenkin kanssa ja kysellyt, että onkohan täällä. Naapureiden mukaan ei ole. Mutta. Siinä saunapolun varrella niitä oli. Ne sytyttelivät lamppujaan elokuun illan pimetessä. Kiiltomadot!
Kuva: Juha Määttä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste veneily. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. elokuuta 2011
lauantai 27. elokuuta 2011
Ohjaajapalaveri
Viime tiistaina meidät oli kutsuttu koolle - Reippaan kauden 2011-2012 ohjaajat. Nousimme satamassa uuden toiminnanjohtajan ja seuran puheenjohtajan johdolla Järvisissien alukseen
ja matkasimme Järvisissien tukikohtaan, jossa söimme ja saimme tietoa tulevan kauden asioista.
Paluumatkalla aikuisten, lasten ja valmennusryhmien ohjaajat pitivät omia palaverejään. Vastaavanlaisia tapaamisia on vuosittain mutama. Näiden lisäksi meille järjestetään seuran sisäistä koulutusta ja saamme osallistua tietyin ehdoin haluamiimme koulutuksiin.
Kotiuduin kainalossani nippu upouusia kauniin punaisia jäsenkortteja ja seuran "uudella ilmeellä" varustettuja esitteitä!
Sää suosi ja seura oli hyvää.
Ja ensi viikolla käynnistyvät jumpat!

torstai 2. kesäkuuta 2011
Kassaran varressa
Kesän ensimmäisen päivän iltana tuli ukkonen. Päivän helle sitä jo enteili. Olimme juuri tulleet Villa Walkamaan ja aloittaneet saunan lämmityksen.
Miten monta kertaa lyhyen ajan sisällä maailma vaihtoi väriä ja tunnelmaa.
Seuraavana aamuna iloitsin ensimmäisestä kahvin keitosta ja aikoinaan häälahjaksi saaduista venemukeista, jotka ovat vuosia kanssamme veneilleet ja nyt siis muuttivat Walkamaan.
Aamupäivän heiluin rannassa kassaran varressa ja mietiskelin menneitä ja tulevia. Ja taisin päättää jo AINA:n uuden koreografian musiikin! Pitkään jemmattu biisi, kuten oli "Sielunlinnut" koreografiankin biisi!
Ja järvi näkyy nyt entistä paremmin!

lauantai 23. huhtikuuta 2011
Yö Villa Walkamassa
Ilta alkoi saunan lämmityksellä
ja kuurauksella.
Ennen uimaan menoa rannasta piti työntää kelluvia jäälauttoja kauemmaksi juuri siihen hommaan suunnitellulla työkalulla.
Muutoinkaan sulan veden alue ei vielä ollut suuren suuri, mutta yksi talviturkki sinne jäi!
Etukäteen valmistauduttiin hämärtyvään iltaan.
Ensimmäiset astiat, m/s Karmelilta periytyneet kuohuviinilasit, muuttivat Walkamaan. Illan pimetessä nekin saivat juhlan kunniaksi nauttia shampanjasta.

Tunnisteet:
juhla,
loma,
piilopirtti,
veneily,
Villa Walkama
tiistai 22. helmikuuta 2011
Eräänlaista veneilyä
Luin Millan "Valkoinen koti kaupungissa" -blogia ja pääsin käymään venemessuilla =) Venemessuilta otetut kuvat toivat mieleeni Oskarin Venekirjan.
Teos on ilmestynyt 2001. Sen on kirjoittanut Aleksi Bardy ja kuvitus on Ville Salomaan. Ensimmäisen kerran törmäsin kirjaan ja lähinnä sen kuvitukseen 2000-luvun alussa Mikkelin kuvitusbiennalen näyttelyssä Mikkelin taidemuseossa. Tuolloin kirjan kuvitus palkittiin biennalen kunniamaininnalla.
Kirja kertoo pienestä Oskarista, jonka vaari tarinoi seikkailuistaan isoilla ja pienillä merillä. Oskari kuuntelee tarinoita innolla, vaikka isä onkin kertonut Oskarille, että vaari on ollut töissä ruotsinlaivalla kokkina. Vaarilla on purjevene, mutta purjehtinut hän ei ole Aino-mummin kuoleman jälkeen. Vaari kuitenkin haaveilee s/y Ainon vesille laskusta ja mummivainajasta Ainosta. Vaari vie Oskaria veneilemään ja erillaisiin veneilyyn liittyviin paikkoihin kuten venenäyttelyyn,
purjehtimaan ja
tutustumaan vierasvenesatamaan.
Kuvitus on hieno täynnä erillaisia ja hauskoja perspektiivejä. Teksti on täynnä oikeaa asiaa, mutta hauskasti kerrottuna.
Kirjan loppu ja kuva, jossa Aino-mummo puhaltaa enkelinä Vaarin purjeveneen s/y Ainon purjeisiin tuulta, on liikuttava.
Kesää odotellessa!

lauantai 22. tammikuuta 2011
Alakuloinen sumu
Tänään tein pöytäkoneen valokuvista varmuuskopiot. Samalla sain käsityksen siitä, millaisia kuvia menneiltä kesiltä on olemassa.
Pakko oli pysähtyä tämän kuvan äärelle. Kuva on otettu 5.10.2009. m/s Karmeli on juuri irronnut Luonterilla Karihiekan laiturista. Sumu on melkoinen ja voin aistia kuvaan liittyvän alakuloisuuden: alusta ollaan tuona samaisena päivänä nostamassa ylös. Ja seuraavaan vesillelaskuun on niin kauan...

lauantai 8. tammikuuta 2011
Vesiteitse
Jäätie on samanaikaisesti mielenkiintoinen ja pelottava.
Itkonniemestä lähtevä jäätie vei meitä tänään samoille vesille kuin m/s Karmeli viime kesänä. Muistelin, että blotteri näytti kesällä vettä yli 60 m. Ja se vesi on siellä alla näin talvellakin..!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)