Kuva: Juha Määttä

tiistai 30. elokuuta 2011

Ekat prokkistreenit

Eilen starttasi ensimmäinen kimppakyyti - perinteiseen tapaan - kentän kulmalta.


Erona vain se, että meidän aikuisten lisäksi kyydissä oli myös nuorisoa, joka osallistui samalle tunnille meidän kanssamme. "Prokkistunti" kerää yhteen monen ikäiset voimistelijat. Ihan pienet "nuput" ja kiltalaiset harjoittelevat "prokkista" varten tahoillaan, mutta muutoin joukossa on kaiken ikäisiä.

"Prokkis" on siis suomeksi sanottuna ensi äitienpäivänä kaupunginteatterissa järjestettävä Kuopion Reippaan Voimistelijoiden näytös. "Prokkistreeneissä" käsittelemme teemoja, jotka valmentaja/ohjaaja Johanna on naisten kirjoituksista koonnut ja draamaprosessien avulla työstämme liikekieltä ja korografiaa. Teemme siis osaa kokonaisuudesta. Ja osansa tulee tekemään myös AINA omissa harjoituksissaan

Ekojen treenien tulos: valmis aihio hauskalle koreografialle, joka on kyllä täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella mutta silti huippu! Eihän sitä koskaan tiedä, jos tästä vaikka Hip Hoppariksi...=)

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Venetsialaisviikonloppu

Kuopuksen hyvä ystävä oli viikonlopun yökylässä. Ohjelmatoimistomme varasi viikolla Kuopiohallin voimistelualueen ja sinne suntasimme lauantaina puolilta päivin. Pojilla tunti vierähti hyppien ja volttimonttuun sukellellen.


Minä oli varannut nallepuhvihkon mukaani ja suunnittelin siinä permannon reunalla ensi viikon tunteja samalla kun ihailin temppuja.

Lauantaina illan suussa lähdimme nauttimaan elokuun lempeästä säästä Villa Walkamaan. Saunan lämmitystä, uintia ja järvelle tuijottelua.



Veneitä liikkui yllättävän paljon ja auringon lasku oli huikean kaunis.


Toiveeni toteutui. Olin jutellut asiasta jo mökkinaapureidenkin kanssa ja kysellyt, että onkohan täällä. Naapureiden mukaan ei ole. Mutta. Siinä saunapolun varrella niitä oli. Ne sytyttelivät lamppujaan elokuun illan pimetessä. Kiiltomadot!

lauantai 27. elokuuta 2011

Ohjaajapalaveri

Viime tiistaina meidät oli kutsuttu koolle - Reippaan kauden 2011-2012 ohjaajat. Nousimme satamassa uuden toiminnanjohtajan ja seuran puheenjohtajan johdolla Järvisissien alukseen


ja matkasimme Järvisissien tukikohtaan, jossa söimme ja saimme tietoa tulevan kauden asioista.


Paluumatkalla aikuisten, lasten ja valmennusryhmien ohjaajat pitivät omia palaverejään. Vastaavanlaisia tapaamisia on vuosittain mutama. Näiden lisäksi meille järjestetään seuran sisäistä koulutusta ja saamme osallistua tietyin ehdoin haluamiimme koulutuksiin.

Kotiuduin kainalossani nippu upouusia kauniin punaisia jäsenkortteja ja seuran "uudella ilmeellä" varustettuja esitteitä!

Sää suosi ja seura oli hyvää.

Ja ensi viikolla käynnistyvät jumpat!

sunnuntai 21. elokuuta 2011

On syksy

ja varma merkki siitä on, että jumppakausi käynnistyy tuota pikaa. Kävin juuri lukemassa Reippaan sivuja ja tuntitarjontaa. Alla olevan, kevätnäytöksestä 2010 otetun kuvan pongasin jäsenmaksusivun yläreunasta! Hauskaa oli!

Kuva: Juha Määttä

Olin saanut heti näin alkuun kunnian tulla valituksi kuukauden ohjaajaksi. Syyskuun ajan "komistan" siis Reippaan sivuja jutullani ja kuvallani. Ensi keskiviikkona risteilemme Kallavedellä pitämässä ohjaajapalaveria ja elo-syyskuun vaihteeseen osuvalla viikolla alkavat jumpat. Jännittää. Joka vuosi yhtä paljon! Hyvältä tuntuvaa jännitystä, joka ei häviä, vaikka ohjausvuosia on jo jokunen takana=)

Loistavana orientaationa on toiminut kevään Show-kilpailusta tehty DVD, jonka sain katseltavakseni. Oli hyvä näin tovin jälkeen palata noihin tunnelmiin ja katsoa oma ohjelma rauhassa läpi. Toisaalta myös toisten ohjelmiin keskittyminen oli helpompaa nyt kuin silloin paikan päällä.

Tämän alkavan vuoden tavoitteet ovat jo keväällä kristallisoituneet: oma näytös jouluna, alueen SHOW-tapahtuma tammikuussa ja ehdottomana päätavoitteena äitienpäivänä järjestettävä näytös Kaupunginteatterissa. Kovasti odotan "prokkistuntia", jossa koko vuosi työstetään, omilla tunneilla tehtävän työstön lisäksi, koreografioita teatterin lavalle. "Prokkistunnilla" ovat mukana kaiken ikäiset liikkujat, mikä osaltaan tekee kokemuksesta poikkeuksellisen hienon!

Joku kaunis päivä täytyy hautautua alakertaan nallepuhvihkon ja levyjen kanssa ja aloittaa sunnittelu. Koreografiat muhivat jo!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Viikonlopun satoa

Meidän viljelijän "silmäterät".

"Petterin" ensimmäinen sato.

"Huvitusta" omenapaistoksiin.

Ei syötäväksi, satoa kuitenkin =)

Näille, siskolta saaduista taimista kasvatetuille, on viljelijä kuiskutellut mukavia kun ne ovat punastuneet.

Craterellus cornucopioides

Cantharellus cibarius

Hiukan jatkojalostettua.





sunnuntai 7. elokuuta 2011

Penkkiurheilua

Olen penkkiurheilija. Istun ja tuijotan lähes kaikki tv:n isommat urheilulähetykset (lukuun ottamatta nyrkkeilyä ja jalkapalloa). Tänä viikonloppuna olivat vuorossa Kalevan kisat. Kisakatsomossa on mahdotonta istua tekemättä käsitöitä. Siis kipi kipi lankakauppaan aina ennen kisakatsomojen avautumista. Seuraava koitos on siis odotettavissa kun Daegun MM-kisat alkavat. Kalevan kisojen aikana tein tämän...


On siis ihan maton kokoinen ja näköinen. Tykkään kovin ja toivon, että saaja tykkää myös ;)

Ihan oikea arki lähestyy. Ostin jo paketillisen kauraryynejä aamupuuroa varten. Kesäisin kaurapuuro on pannassa, mutta ensi viikolla sen keittäminen taas alkaa. Vähitellen yritämme myös totutella normaaliin elämän rytmiin, jossa nukkumaan mennään ajoissa ja kello soi aikaisin!


Ensi viikolla olisi jo mahdollista harrastaa voimistelu- ja tanssiliikuntaa: keskiviikkona zumbaa satamassa ja torstaina uuden ohjaajan näytetunti. Tästä se lähtee!

Iltaisin eletään yhä kesää lomafiiliksellä!