Kuva: Juha Määttä

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Penkkiurheilua

Olen penkkiurheilija. Istun ja tuijotan lähes kaikki tv:n isommat urheilulähetykset (lukuun ottamatta nyrkkeilyä ja jalkapalloa). Tänä viikonloppuna olivat vuorossa Kalevan kisat. Kisakatsomossa on mahdotonta istua tekemättä käsitöitä. Siis kipi kipi lankakauppaan aina ennen kisakatsomojen avautumista. Seuraava koitos on siis odotettavissa kun Daegun MM-kisat alkavat. Kalevan kisojen aikana tein tämän...


On siis ihan maton kokoinen ja näköinen. Tykkään kovin ja toivon, että saaja tykkää myös ;)

Ihan oikea arki lähestyy. Ostin jo paketillisen kauraryynejä aamupuuroa varten. Kesäisin kaurapuuro on pannassa, mutta ensi viikolla sen keittäminen taas alkaa. Vähitellen yritämme myös totutella normaaliin elämän rytmiin, jossa nukkumaan mennään ajoissa ja kello soi aikaisin!


Ensi viikolla olisi jo mahdollista harrastaa voimistelu- ja tanssiliikuntaa: keskiviikkona zumbaa satamassa ja torstaina uuden ohjaajan näytetunti. Tästä se lähtee!

Iltaisin eletään yhä kesää lomafiiliksellä!

5 kommenttia:

  1. Tule meille joskus "penkkiurheilemaan", ostan langat! ;) Mukavaa arkeen paluuta. (Huoh, itsellä oli shokki arkeen paluu, töiden puolesta...) T. PiiaS

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia täällä!!!

    Mitä, mitä tuo matto...arvaa mitä,
    mihin se jäi ja miten se on laittanut energiapiikin valloilleen...lähdin tänään töistä niin kiireessä kampaajalle ja sinne se jäi minun kaappini hyllylle...
    AAAAAaaaaaaaaaarrrgh! Itseäni olen piiskannut ja
    soimannut kotitöillä. Piste. Loppu. Fi-niitto.

    VastaaPoista
  3. PS. Saaja tykkää todella paljon!!!

    VastaaPoista
  4. Piia, voisin muttaa teille Daegun ajaksi. Istuisin siinä ihanassa tuolissa, katsoisin kisoja ja virkkaisin;)

    Milla, ainakin nyt on tukka hyvin ;)

    /m

    VastaaPoista
  5. Ihanan naurun sait aikaa kommentillasi...hyvin
    lohkaistu! Valtakunnassa kaikki hyvin, sillä
    matto on kotona!!! -Huokaus- Kauniita unia...

    VastaaPoista