Kuva: Juha Määttä

lauantai 19. helmikuuta 2011

Lauantain liikekannallepano

Kuopus matkusti eilen ystävänsä luokse viettämään syntymäpäiväviikonloppua. Optimisti otti sukset mukaan ja vielä emme ole selvillä, päästiinkö laskettelemaan...

Aamupäivällä loppu perhe starttasi kuka minnekkin: esikoinen "Talvikamarin" kitarakeikalle, keskimmäinen skeittihallille harjoittamaan skeittauksen jaloa taitoa ja me maakuntamatkailemaan.

Aamulla lähtiessä aurinko paistoi hauskasti ulko-ovessa roikkuvaan mustikkahässäkkään.




Ensimmäinen suunnitelma oli ottaa autoon soimaan -ainakin hetkellisesti- koreografian musiikki. Sitten päätin käydä ostamassa Lykke Li:n levyn Levykauppa Äx:stä ja hyödyntää maakuntamatkailua treenimusiikkien kuuntelussa. Mutta myöhästyin 15 min. Viimeinen Lykke Li oli juuri myyty. Omani saan vasta parin viikon päästä. Mutta hyvää kannattaa odottaa.






Jälleen alla oli välillä jäätie välillä lossi ja ympärillä huikean kaunis, aurinkoinen, kylmän usvan peittämä talvinen maisema.




Vaihteleva tie vei tutustumaan piilopirttiin, joka edelleen on haussa...

Kotimatkalla aurinko ehti laskea.



Kuten huomata voi, tänään on menty tunnelmasta toiseen.

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja upea tuo mustikan varpukranssi!

    VastaaPoista
  2. Siis magee tunnelma blogissasi! Menevää ja hauskaa musiikkia tuli vastaan, ulkomuoto IHAN HUISIN magee... plus tietty kaikki nämä kauniit kuvat ja kivat, että kiinnostavat jutut! Tulipa virtaa itseenkin tuon musan myötä vaikka pitäisi jo "vanhan rauhoittua". Hauska kuva sinusta ja siskostasi...Mukavaa alkavaa viikoa sinulle ja lukijoillesi!

    VastaaPoista