Kuva: Juha Määttä

tiistai 8. helmikuuta 2011

Orientaatio

Ennen aikuisbaletti laskeuduin taas alakertaan ohjelman tekoon. Pieni hiki ennen aikuisbalettitreeniä on sopiva lämmittely ja orientoiva harjoitus. Siihen lisättynä vielä reipas kävely, niin homma on ihan bueno!

Musiikkien valinnat harjoituksiin ja koreografiaan mietityttävät aina. Tämän harrastuksen huono puoli on, että on vaikeaa ja usein mahdotonta kyetä kuuntelemaan musiikkia. Siis kyetä vain kuuntelemaan. Yleensä musiikki kuin musiikki kun pakkaa ajatuksissa muuttumaan liikkeeksi. Yritä siinä sitten keskittyä kuunteluun, kun mieli laukkaa jo vaikka missä ja vaikka miten.

Onneksi on olemassa pari musiikin tekijää, jotka olen pystynyt pitämää vain musiikkina. Näistä ehkä merkityksellisin minulle on Ismo Alanko.

Tänään kuitenkin päädyin huomisia harjoituksia varten mm. seuraaviin:


Emma Salokoski on yksi suosikeistani. Taitava laulaja, jonka musiikki rentouttaa ja tuo liikkeeseen helposti tunteen ja tunnelman. Tätä levyä onnistun joskus vain kuuntelemaan, ja se tuo mieleen ystäväni.



Fado ei ole perus musiikkia tanssillisen voimistelun tunneilla. Levyllä on kuitenkin helmiä, jotka kuljettavat virtaavaa ja jatkuvaa liikettä. Vahva tunnelma.



Nämä puolestaan tuovat harjoituksiin hyväntuulisuutta.

Näillä mennään + koreografian musiikilla ja hyvällä mielellä kohden huomista.

1 kommentti: